Tänään uusi päivä, uudet kujeet. Kissalla myös. Se tuhoaa kaiken, sillä on tylsää. Pistin sen jäähylle vessaan, kunnes en enää jaksanut kuunnella maukumista. Annoin periksi. Oli tarkoitus odottaa että se vaikenee, mutta en jaksanut. En voinut. Se oli sydäntä raaastavaa. Olen kai lepsu elukoitten kanssa. Nyt se tuolla taas menee, jokin rapisee. Hetken kuluttua jokin kolisee, olen varma. Pitäisi leikkiä sen kanssa. Pieni mies, intoa täynnä.

Oi voi, väsyttää. Olen nukkunut huonosti. Viime yönä sentään kokonaiset kuusi tuntia ihan putkeen, kunnes kuului "ryskis". Heräsin siihen. No nyt se on jo ohi, kissa ei sitä edes varmaan muista, mutta minä muistan. Olen ehkä vieläkin hieman kärttynen. Minut herätettiin. Argh. Olisin saanut nukkua, mutta ei... Ei edes silloin kun saan niin tehdä. En saa nukkua. Sillä on aina jotain. Ehkä jonain yönä. Sen yön olisi hyvä tulla pian, sillä pelkään että seuraavaksi kun nukun kunnolla, olen taas psykiatrisella osastolla pitämässä hermolomaa. On käynyt jo mielessä. Ei muuta, mutta kun... Väsyttää.

Valvon yöt. Valvon päivät. Valvon aina. TOIVON että ensi yönä saan unta ja voin nukkua turvallisin mielin vaimoni vieressä. Vaimo tulee kotiin, tänään. Pitäisi lähteä käymään hänen kanssaan iltapäivällä seppälässä, sieltä kuulemma vain ja ainoastaan löytyy sopivia housuja hänelle. Tarhatädillä on hyvä olla kunnon housut, kieltämättä. Mutta farkkujako tuo nainen sinne hakee? Ulkohousut, eiks ne olisi mitään? Ja sisälle verkkarit kun lasten kanssa saa "könytä" jokapuolella?

Tjaah, tehdään niin kuin vaimo sanoo. Sillä vaimon sana on laki, ainakin minulle. Yritän sinne väliin ujuttaa toki oman mielipiteeni tai ehdotukseni.

Nyt menen taas.